Miksi lomamatkalla tapahtunut onnettomuus koskettaa niin syvästi muitakin kuin uhrien läheisiä? Tietenkin se järkyttää yleisesti perusturvallisuutta ja tekee todeksi monien pahimpia pelkoja. Matka on poikkeusolosuhde, yleensä positiivinen sellainen - kauan odotettu, ehkä huolella valmisteltu, säästetty ja suunniteltu. On ahdistavaa ajatella, että jokin hyväksi tarkoitettu ja vapaaehtoinen aiheuttaakin lopullista surua. Kuolema saattaa tuntua "turhalta", sillä on helppo ajatella, ettei samaa olisi tapahtunut kotimaan kamaralla.

On myös syvärakenteita, joita ehkä tiedostamattamme edelleen kannamme ja uusinnamme. Suomalaisessa kansanperinteessä kuolema, vielä sata vuotta sitten suurimmalle osalle hyvin henkilökohtaisesti jo lapsesta saakka alati läsnäoleva ja tuttu tapahtuma, määriteltiin joko hyväksi tai pahaksi. Nykykulttuurissa kuolemaan hyvin harvoin yhdistetään positiivisia adjektiiveja - mikä kertoo enemmän vieraantumisesta kuin todellisesta ilmiön käsittelystä tai sen hyväksymisestä.

Vanhan kansan mielessä hyvä kuolema tapahtui odotetusti ja siihen oli mahdollista valmistautua sekä henkisesti että konkreettisesti. Mutta paha kuolema - se tapahtui odottamattomasti, onnettomuuden tai äkkisairastumisen seurauksena. Matkalla, kaukana kodista ja läheisistä tapahtunut kuolema koettiin erityisen surullisena tapana poistua tästä maailmasta. Se teki mahdottomaksi sovituksen, sielun valmistamisen tuonpuoleiseen ja siten rauhallisen levon varmistamisen. Poikkeusolosuhteissa, matkalla kuoleminen on siis läpi vuosisatojen, jopa -tuhansien kuulunut pahimpien inhimillisten pelkojen ja uhkakuvien joukkoon.

On ehkä makaaberia pohtia aihetta silloin, kun jotain vakavaa on juuri tapahtunut. Tuntuu tavallaan pahalta etäännyttää ja tehdä laajempia tulkintoja inhimillisestä tragediasta. Se on kuitenkin yksi nykyihmisen keinoista käsitellä tilanteita, jotka liikauttavat ikiaikaisia rakenteita ja omien painajaisten pelkotiloja.