Rakkaat lukijani!

Mailma on muuttanut.

Mailmanloppu ei kuitenkaan ole käsillä, ei suinkaan.

Tähän vanhaan osoitteeseen siirtelen pikkuhiljaa niitä tekstejä, joiden katson voivan olla julkisesti esillä. Blogini ylivoimaisesti luetuin sivu, Ohjeita morsiussaunaan, löytyy edelleen oikeasta sivupalkista. Myös osa resepteistä ja perinneaiheisista kirjoituksista löytänee ennen pitkään tiensä takaisin tänne.

Terveisin,

Maija

"Iskelmä on nykyajan kansanlaulu", totesi professori Matti Kuusi virkaanastujaisesitelmässään vuonna 1959. Poikkitieteellinen tutkimusryhmämme Nefartetti perustettiin kartoittamaan tätä prof. Kuusen viitoittamaa lauluperinnettä ainejärjestömme Nefan neljällä vuosikymmenellä.

Yllätyksemme oli suuri havaitessamme laulujen suuren suosion ja ikivihreyden johtuneen yhdestä ja samasta syystä: ne kaikki kertovat Nefasta!

***

Nefa-Helsinki ry täytti tosiaan viimein ne neljäkymmentä vuotta, jotka tuntuivat niin kaukaisilta liittyessäni aikoinaan vähän päälle kolmikymppiseen järjestöön. Viisi vuotta sitten pääsin tuoreena puheenjohtajana aloittamaan kauteni toivottamalla ihmiset tervetulleiksi 35-vuotisjuhlaan. Eilen järjestetyillä nelikymppisillä olin ensimmäistä kertaa aktiiviurani jälkeen syrjässä järjestelyvastuusta, ja se tuntui ihmeellisen hyvältä.

Ihan toimettomana en sentään osannut olla. Kokosimme juhlia varten kasaan Nefan oman lauluryhmän, Rahwaan laulun, ja palautimme mieliin vuosien takaista ohjelmistoa. Tavallaan Rahwaan riveistä muodostettiin myös trio Palon kvartetiksi laajennettu kokoonpano NEFARTETTI, joka ryhtyi ideoimaan megaspektaakkelia loppuillan yllätysohjelmanumeroksi.

Potpurin valmistelu alkoi brainstormingilla, YouTubesta haetuilla Kikan musiikkivideoilla ja valtavalla valikoimalla laadukasta Suomi-iskelmää. Monta kullanmurua oli tapettava ennen lopulliseen listaan päätymistä, mutta lopulta se hioutui: kymmenminuuttinen iskelmäkavalkadimme sisälsi Baddingia, Armia&Dannya, Mattia&Teppoa, Frederikiä, Vicky Rostia, Kikkaa, Jartsaa, NylonBeatia ja Mambaa - sekä yhden säkeen verran PMMP:tä.

Viime viikkoina päässä on soinut tauotta Apinamies (-> Tutkijamies), Volga (-> Nefa) tai vähintäänkin Mamba (Vielä on Nefaa jäljellä, vielä tulee kauniita fukseja...). Tästäkin huolimatta - tai juuri tästä syystä - proggis oli antoisinta aikoihin!

Vielä kerran:

Onnea, NEFA-Helsinki!

Kiitos, Nefartetti!

Eläköön, toverit!

Saanko esitellä: Trio Palo.

Jo muutaman vuoden nimettömyydestä kärsinyt kokoonpanomme päätti itselleen keikkanimen. Tulevaisuus näyttää, jääkö se pysyväksi vai päädymmekö vielä vaihtamaan identiteettiämme. Joka tapauksessa tietynlainen profiloituminen on jo tapahtunut.

Satunnaisten joulu- ja kevätjuhlatilausten ohessa olemme saaneet käyttää useampien esiintymisten suunnittelussa myös kulttuurialan ammattitaitoamme. Kansakoululauluiltoja varten teimme laajaa taustatyötä aiheeseen liittyen. Viime maanantaiselle keikalle pääsimme sovittamaan arkistomateriaalia a cappellaksi. Myös ajan henkeen pukeutumisesta ja historiallisilla teemoilla leikittelystä on tullut jonkin sortin tavaramerkki. Kansakoulumuseossa olimme 50-luvun opettajia, tällä kertaa jotain 50-, 60- ja 70- lukujen sekamelskaa avattavan arkistonäyttelyn teemaväreissä. Kuvan otti toverimme Kansan arkiston tiloissa hetkeä ennen esiintymistä, jossa lauloimme tilaajan toiveesta muutaman populaarikulttuurin turmeltuneisuudesta valistavan kisällilaulun. Erityistä suosiota yleisön joukossa keräsi Toimittajan kazoo-soolo.

Tällainen laulaminen jos mikä on hauskaa, varsinkin, kun etukäteen pääsee suunnittelemaan aikakauteen sopivia kampauksia ja jälkikäteen nauttimaan monenmoisista tarjoiluista! Olemme siis profiloituneet myös nautiskelemaan laulamisesta ja kaikesta, mikä siihen (vaikka välillisestikin) liittyy. Siitä nimikin. On oltava palo siihen, mitä kulloinkin tekee - aatteen palo, sydämen palo - ja meillä se usein on musiikki.

Kuka on kutonut kangaspuilla Antissa? Soittanut Karunan kirkon kelloja?
Ajanut kanoja takaa Niemelässä?

Seurasaaren ulkomuseon 100-vuotissynttäreitä juhlittiin eilen entisten ja nykyisten työntekijöiden voimin. Ilta oli kaikin puolin onnistunut, juhla unohtumaton. 200-vuotisjuhlista on ollut jo toiveikasta puhetta. Oli hienoa ja tärkeää nähdä saman katon alla niin paljon ihmisiä, joita Seurasaari yhdistää.

Toimikuntamme oli valmistellut juhlaa kuukausia. Myös tunne suuren urakan huipentumisesta toi iltaan sävynsä. Paikalla oli 130 ulkomuseossa joskus työskennellyttä ihmistä 60-, 70-, 80-, 90- ja 2000-luvuilta. Juhlaa vietettiin ensin ulkomuseolla näytelmän ja uuteen verstasrakennukseen tutustumisen merkeissä, sitten Ravintola Seurasaaressa, jonka parven ikkunoita juhlatoimikuntamme jäsen yllä olevassa kuvassa availee. Ruoka ja miljöö ylittivät odotuksemme. Juhlatoimikunnan puheenjohtajan roolissa olin saanut luovuttaa suurimman osan käytännön vastuista aktiivisille toimikuntalaisille. Juontopestin myötä olimme kuitenkin tutun työparini W:n kanssa vahvasti juhlassa läsnä.

Juhlassa kuultiin kansanmuusikoiden esityksiä, puheita ja monia muistoja Seurasaaren eri vuosikymmeniltä. Pääpuhujamme luonnehti Seurasaarta nuoruuden, luovuuden ja rakkauden saareksi - ja se jos mikä, pitää paikkaansa! On vaikea edes eritellä, miten moneen elämäni osa-alueeseen Seurasaari on vaikuttanut. Tässä seurassa voin jakaa kokemuksen ja monia merkityksiä.

Kultainen orawa -kilpailun palkinnonjaon jälkeen estradin valtasi rap-artisti Nurminem - Seurasaari-rapin kertosäe sujuu jo aika monelta yleisössäkin olleelta!

Seurasaaren satavuotiasta historiaa pääsi illan aikana muistelemaan monin tavoin. Elettiin kuitenkin myös tätä hetkeä, Seurasaarta syyskuussa 2009. Ohjelmallisen osuuden jälkeen ilta tanssittiin yöksi ravintolassa. Yö sitä vastoin laulettiin ja saunottiin aamuksi. Mikä ilta! Nyt jos koskaan oli syytä juhlia 100-vuotiasta, pohjanmaan kautta.

Eilisen voimin on hyvä siirtyä seuraavalle satavuotiskaudelle.
Paljon onnea vaan, Seurasaari - paljon onnea vaan!

Se onnistui. Kongressiviikolla meille kertyi 75 työtuntia, mutta viikon suurimman kriisin aiheutti yksi puuttuva vesikannu, sekin alkujaan ulkoistettu ja lopulta paikalle kiikutettu. Loppuviikosta kehuimme väsyneinä toisiamme ja totesimme juhlasalin auringonkukkien keskustan olleen poikkeuksellisen kauniin sävyinen. Pakkasimme kongressitoimiston pahvilaatikoihin ja saimme kotiinviemisiksi muutaman ylimääräisen voiveitsen.

Takana on kesä projektisihteerinä yliopistolla. Olen palannut omalle työhuoneelleni ja ottanut vastaan syksyn ensimmäisen sijaisopettajabuukkauksen.

Sain kunnian kutoa kansanmusiikkiyhtye Blatentsainen muusikoille koristusta esiintymisasuihin. Tässä otoksia valmistuneista nauhoista.

Molempien nauhojen kuvio on nro 66 Viivi Merisalon kirjasta Nauhoja. Kutoessa vierähti tovi, mutta tulokset mielestäni onnistuneet. Kahdesta muusta kutomastani nauhasta en ehtinyt ottaa edustuskelpoisia kuvia; ne olivat kapoisampia ja muutenkin malliltaan erilaisia.

Olen viettänyt päivän kuvitteellisen Matolan talon Maija-piikana pesten lasten kanssa pyykkiä Nurmijärven Taaborin toimintaviikoilla. Sain suunnitella työpajan ja hyödyntää museon rekvisiittaa. Voiko olla hauskempaa tapaa yhdistää kaikkea sitä, mitä teen mielelläni? Lapset hiertävät pyykin pyykkilaudalla innosta puhkuen, lakanoiden vetäminen on elämys - ja entäs kaulaaminen sitten! Minä osaan olla innoissani myös vuoden 1828 kartusta, jonka olemme saaneet työskentelykäyttöön. Kerrankin paikka, jossa saa tehdä oikeasti ja puusaavit turvotetaan valmiiksi työpajapyykkärille sen sijaan, ettei niihin saisi edes koskea!

Innokkaimmat apulaispyykkärini eivät olisi malttaneet lopettaa. Sinä olet työskennellyt koko päivän, kuule, me sanotaan sulle, että ISTU ALAS, me hoidetaan tää! totesivat iltapäivällä pyykkipajaan jo toistamiseen rientäneet kullanmurut säälien kovasti piikarukkaa, jolle emäntä oli jättänyt niin kohtuuttoman työn yksin hoidettavaksi.

Käyttöön pääsi myös mummon kyläkaupan viimeinen myymättä jäänyt saippua, jonka äiti oli sattumalta säilönyt aikoen usein heittää menemään. Mitä tästä opimme - älä ikinä heitä mitään pois! Koskaan ei tiedä, milloin joku soittaa ja kysyy, löytyisikö sinulta pala vanhan oloista saippuaa opetuskäyttöön.

Maijan pyykkipäivää vietettiin ensimmäistä kertaa Taaborin toimintaviikoilla Nurmijärven Palojoella
18.-20.5. ja 25.-28.5.09. Olen mukana myös vuoden 2010 tapahtumassa.

Olen kuitenkin myös kuin hallalla harakka, paha lintu pakkasella (pohjamatto, aa-aa, aa-aa).

                                                                 

Kuokkavieraat talvikonsertoi eilen täydelle kylätilalle. Ääni useamman viikon treeniputkesta jo hieman turtana pääsin kerrankin kutsumaan laulusisot koolle
karjankutsuin. Yli-innokkaana aloin spiikata Tunja moita,
vaikka laulamatta oli vielä Vieraan kulman tytöt.
Mutta oli se, mukavaa jälleen kerran.

Jokaisen ryhmän kanssa teimme myös mielikuvamatkoja kahden sadan pitkän vuoden takaiseen Suomeen, jossa ei voinut kuunnella musiikkia radion, tietokoneen, cd-soittimen tai stereoiden nappia painamalla. Ja ajatelkaa - ainoa tapa kuulla musiikkia oli kuunnella, kun joku muu musisoi - tai laulaa ja soittaa itse!