...totesi juhlapuhuja puheensa päätteeksi siinä vaiheessa kongressiviikkoa, kun sihteeristö jo täysin sydämin oli valmis yhtymään toivotukseen. Sillä se oli liki ohi, koko kesän uurastus pohjoismaisen kongressin onnistumisen hyväksi.

Se onnistui. Kongressiviikolla meille kertyi 75 työtuntia, mutta viikon suurimman kriisin aiheutti yksi puuttuva vesikannu, sekin alkujaan ulkoistettu ja lopulta paikalle kiikutettu. Loppuviikosta kehuimme väsyneinä toisiamme ja totesimme juhlasalin auringonkukkien keskustan olleen poikkeuksellisen kauniin sävyinen. Pakkasimme kongressitoimiston pahvilaatikoihin ja saimme kotiinviemisiksi muutaman ylimääräisen voiveitsen.

Takana on kesä projektisihteerinä yliopistolla. Olen palannut omalle työhuoneelleni ja ottanut vastaan syksyn ensimmäisen sijaisopettajabuukkauksen.